sunnuntai 19. lokakuuta 2025

Broileririsotto ja basilikapapuja #314



Broileririsotto ja basilikapapuja

Herkkuindeksi 8 %

17.10.2025

Valmistaja / viimeinen käyttöpäivä / valmistuserä
Kokkikartano / 21.10.2025 / 12:59 KF 7

Paino, hinta, kilohinta
360 g, 5,95 €, 16,53 €/kg

Ulkonäkö
3 p
Aika peruseineksen näköinen. Toki papujen vihreä väri piristää vaikka onkin vain vihreää. Sisältö näkyy kannen läpi. Rasia taisi tehdä voltin kotimatkalla, siksi kaikki on toisessa reunassa.

Maku
3 p
Aika mieto maultaan. Ei siis paha, ei hyvä, ei erikoinen eikä mausteinen. Riisi maistuu, pavut maistuvat ja liha maistuu, joskin miedosti.

Rakenne
2 p
Riisi on puuroa ja todella tahmaista sellaista. Tykkäisin, että riisi olisi tämän kaltaisessa annoksessa enemmän riisinjyvämäisessä olomuodossa. Olen kyllä valittanut monesti, että riisi on rutikuivaa, joka sekään ei ole kiva juttu. Mutta tämä on sitten toinen ääripää, eikä sekään ole hyvä. Riisipuuro on sitten eri juttu.

Pisteet yhteensä
8 p
Nojuu. Kilohinta on kova. Menettelee, mutta eipä tästä nyt sen enempää ole kerrottavaa. Holkissa mainitaan risoton keitetyn arboriosta - mitä lienee tarkoittaa? Tuskin ostan uudestaan.




torstai 16. lokakuuta 2025

Lihapyörykät ja muusi #313



Lihapyörykät ja muusi

Herkkuindeksi 28 %

12.10.2025

Valmistaja / viimeinen käyttöpäivä / valmistuserä
Saarioinen / 22.10. / L2745 12:21 A15

Paino, hinta, kilohinta
320 g, 2,99 €, 9,34 €/kg

Ulkonäkö
4 p
Näyttää ihan ok:lta. Oikeastaan näyttää varsin hyvältä tässä luokassa.

Maku
2 p
Lihapullat maistuvat omituisilta. Eivät lainkaan lihapullilta tai -pyöryköiltä. Ehkä hieman palaneen maku. Muusi on jotakuinkin muusin makuista ja porkkanat ovat mauttomia.

Rakenne
1 p
Lihapyörykät ovat ihan hötöä. Ei mitään rakennetta. Millä ne ylipäätään pysyvät kasassa. Muusi on jauhemaista. Muusi ei siis ole oikeaa muusia vaan jonkinlaista synteettistä muusinkaltaista ainetta. Outoa sillä se on valmistettu perunasta. Porkkanat ovat raakoja. Kastike maistuu palaneelle ja on ohitta lirua.

Pisteet yhteensä
7 p
Aikamoinen pettymys. Ulkonäkö lupasi paljon paljon enemmän. Kilohinta on edullisimmasta päästä (siksi näinkin hyvä herkkuindeksi).




maanantai 13. lokakuuta 2025

Nakkistroganoff muusilla #312

 



Nakkistroganoff muusilla

Herkkuindeksi 84 %

11.10.2025

Valmistaja / viimeinen käyttöpäivä / valmistuserä
Kruunu herkku Oy / 08.10.2025 / -

Paino, hinta, kilohinta
350 g, 3,99 €, 11,4 €/kg

Ulkonäkö
2 p
Vaatimattoman ja vaisun näköinen annos. Nakkisoosi ja muusi ei luonnollisessa olomuodossaan kovin ihmeelliseltä näytä, mutta väriskaala tässä on  minimaalinen. Rasia teki voltin kotiinkuljetuksen aikana ja siksi tavara on pakkautunut hieman toiseen reunaan.

Maku
5 p
Ei ole einestä rasiaan katsominen. Todella hyvän makuinen. Maut ovat tasapainossa ja kertakaikkiaan aivan kuin äidin tekemää. Tunnustan, että nuolin rasian puhtaaksi.

Rakenne
5 p
Muusi on erinomaista. Ei ilmavaa tai kuohkeaa eikä lohkeavaa. Juuri sopivan pehmeän tasaisen napakkaa kuten muusin pitääkin.
Soosi on tasaista, eli liimamaista ja sitä on riittävästi.

Pisteet yhteensä
12 p
Todella positiivinen yllätys. Tämä tarttui vahingossa kaupasta mukaan, kun muistelin tällaisen syöneeni joskus. Enpäs ollut. Tällähän lähtee nälkä ja ulkonäköä on helppo tuunata esim. tomaatilla tai kurkulla. Yllättävän paljon valmistusaineita ja myös lisäaineita suhteessa siihen, että tämä on näin hyvä - yleensä se on toisin päin.

Nälkä lähtee.

P.S.

Juuri näinä päivinä kun tämän testasin, mediassa ja somessa käydään vääntöä siitä onko kasvisnakki nakki ja onko kasvispihvi pihvi. Mielestäni paketin päällä pitää lukea mitä se oikeasti on, olkoon tuotteen nimi sitten mitä tahansa 

(Tosin; olihan Kotasavun Kotimainen metvursti kotoisin Brasiliasta. Onhan se Brasiliakin jokun kotimaa - ei siinä pakkauksessa sanottu, että se on nimenomaan suomalaisten kotimaa. Eli kannattaa tutustua pakkausselosteeseen jos haluaa lisää tietoa.) 

Nakki sinne tai tänne, mutta tämä kuumana ja kiihkeänä käyvä väittely todistaa taas sen, että Suomessa ei ole tarpeeksi oikeita ongelmia, kun jotkut vetävät ihan tosissaan nakit sieraimeen - olkoon sitten kumpaa mieltä tahansa.

tiistai 7. lokakuuta 2025

Kebakko #311



Kebakko

Herkkuindeksi 4 %

3.10.2025

Valmistaja / viimeinen käyttöpäivä / valmistuserä
Saarioinen / 6.10. / L2595 14:58

Paino, hinta, kilohinta
400 g, 5,29 €, 13,23 €/kg

Ulkonäkö
3 p
En tiedä miltä kebakkojen pitäisi näyttää, joten annan neutraalit kolme pistettä. Muistuttavat grillivartaita, mutta näistä pilkottaa puutikku vain toisesta päästä. Huom. alemmassa kuvassa on puolet eli 5 kpl pakkauksen sisällöstä.

Maku
2 p
Eipä oikein maistu miltään. Jotain lihaa ja jotain maustetta. Yleisvaikutelma lievän epämääräisen tunkkainen. Nimestä voisi päätellä, että tämä on sukua kebabille. Jos on, niin kyseessä on pikkupikkuserkun kaima. 

En tutkinut ainesosaluetteloa ennen syömistä enkä ennen tätä maku-kohtaa kirjoittaessani. Sinappia on pakko laittaa, että saa jotain makua.

Rakenne
1 p
Lötön höttöinen. Voi niellä purematta. Mielestäni näissä pitäisi olla sentään vähan vastetta leukaperille - ei ole. Todella epämääräinen suutuntuma.

Pisteet yhteensä
6 p

Tässä on mm. sian- ja naudanlihaa 51%, mausteita, muunnettua tärkkelystä, soijaproteiinivalmistetta ja bambukuitua. Liha menee hukkaan näin onnettomassa tuotteessa. Voi toki olla, että tähän on käytetty jotain "reunapaloja", jotka ovat jo ennen kebakoksi muuntumistaan aivan olematonta silppua. Se on toki hyvä, että kaikki ruhon osat käytetään, mutta kun tässä ei maistu eikä tunnu liha lainkaan, niin voisiko tämän tehdä kokonaan ilman lihaa? En tiedä, mutta sen tiedän, että en osa kebakkoja uudestaan.


maanantai 29. syyskuuta 2025

Karjalanpaisti & perunamuusi#310



Karjalanpaisti & perunamuusi

Herkkuindeksi 24 %

28.9.2025

Valmistaja / viimeinen käyttöpäivä / valmistuserä
Kruunu Herkku Oy / 03.10.2025 / -

Paino, hinta, kilohinta
350 g, 5,65 €, 16,14 €/kg

Ulkonäkö
3 p
Karjalanpaistiltahan tuo näyttää - toki muovirasia ei anna tälle perinneruualle oikeaa arvoa. Vaaleat täplät avaamattoman pakkauksen kuvassa ovat rasvaa - ei hometta.

Maku
4 p
Mitä perinteisin maku. Tästä Jaakko Kolmonenkin pitäisi. 

Rakenne
2 p
Muusi on liian lohkeavaa ja jotenkin kuivan tai jäykän tuntuista. Liha on ok, mutta se miksi en suuremmin välitä karjalanpaistista ja liemi, joka on aivan lirua. Helpompi syödä lusikalla kuin haarukalla.

Pisteet yhteensä
9 p
Aikalailla perusjuttu. Rasiassa oleva väliseinä haittaa aterointia, mutta kaipa se on siihen tarkoituksella laitettu, että paisti pysyy paistina ja muusi muusina.




torstai 18. syyskuuta 2025

Pizza HK saunapalvikinkku #309

 


 

Pizza HK saunapalvikinkku

Herkkuindeksi 4 %

18.9.2025

Valmistaja / viimeinen käyttöpäivä / valmistuserä
HKFoods Finland Oy / 02/10/25 / -

Paino, hinta, kilohinta
230 g,  2,95€, 12,83 €/kg

Ulkonäkö
2 p
Näyttää einespitsalta. Juusto, joka on ollut ilmeisen rasvaista, on ainakin sulanut kunnolla.

Maku
2 p
Maistuu einespitsalta. Kinkku maistuu, mutta muuten melko tasapaksu makuelämys. Pakkaus lupaa enemmän: taikinajuurta, kiviarinaa, ananasta - missä ne ovat. Okei, ananasta on pikkuisia palasia.

Rakenne
1 p
Pohja on höttöinen kumimatto, joka ei onneksi ole sitkeä vaan tahmea. Todellakin helppo pureksia, sillä tämän voi niellä purematta. Miten ihmeessä pitsasta saadaan tehtyä näin tahmainen?

Pisteet yhteensä
5 p
Pettymys. Pakkaus lupaa selvästi enemmän. Jos pohja olisi kunnollinen, läpyskä menettelisi. Koko on pieni, eli jää nälkä ja hinta-laatusuhde on heikko.




perjantai 12. syyskuuta 2025

Proteiini pinaatti keitto #308



Proteiini pinaatti keitto

Herkkuindeksi 24 %

11.9.2025

Valmistaja / viimeinen käyttöpäivä / valmistuserä
Juustoportti / 12.09.25 / 10:34

Paino, hinta, kilohinta
300 g, 3,19 €, 10,63 €/kg

Ulkonäkö
2 p
Pinaattikeitto on pinaattikeittoa, mutta vähennän yhden pisteen, koska rasian reunoille on kuivettunut keittoa epämääräisesti.

Maku
2 p
Melko tyypillinen maku pinaattikeitolle - paitsi, että aavistuksenomainen sivumaku. Onko se sitä proteiinia? En tiedä, mutta pinaattikeiton pitäisi maistua just sille mille sen pitäisi maistua ja tässä maku on hieman normaalista poikkeava.

Rakenne
2 p
Pinaattikeiton pitää olla samettisen tasaista. Tässä on selvästi havaittavissa pientä kokkareisuutta. Siitä miinus.

Pisteet yhteensä
6 p
Pakkauksen päällä lukee: proteiini pinaatti keitto. Pakkauksen takana lukee proteiini-pinaattikeitto. Kassakuitissa lukee proteiinikeitto pinaatti. Päivän sana on proteiini. Juttuhan on niin, että ellei ole kehonrakentaja tai muuten hyvin perillä omasta aineenvaihdunnastaan, liika proteiini muuttuu läskiksi ihan samalla tavalla kuin rasva tai sokeri. 

Jos proteiinit alkavat hyppiä silmille, se ei ole mikään ihme. Katso oheinen video.


Tämä pinaattikeitto oli selvä pettymys. Milloin kauppoihin tulee proteiini pullaa?



torstai 14. elokuuta 2025

Savulohiruukku #307

 


Savulohiruukku

Herkkuindeksi 26%

12.8.2025

Valmistaja / viimeinen käyttöpäivä / valmistuserä
Saarioinen / 12.08. / L2025

Paino, hinta, kilohinta
300 g, 3,49 €, 11,63 €/kg

Ulkonäkö
2 p
Eipä näytä oikeastaan miltään. Nämä "ruukkuannokset" on ylipäätään kaikki aika vaatimattoman näköisiä, eikä tämä sen puolesta eroa lajitovereistaan.

Maku
2 p
Melko mauton. Jos söisi sokkona, ei pystyisi sanomaan mistä on kyse.

Rakenne
3 p
Kiusaustyyppinen rakenne. Tuoteselosteen mukaan on pastaa ja savulohta kastikkeella. Pasta ja lohi - ei ehkä paras yhdistelmä. Helppo lapioida suuhun ja menee alas vähällä pureksimisella.

Pisteet yhteensä
7 p
Yllättävää, että en ole tätä aiemmin maistanut. Milloin tämä on tullut markkinoille? Kansipahvi ei erottunut joukosta, eikä hyllynreunaan ollut laitettu keltaista uutuus-merkkiä.

Perusmättö. Ei paha, mutta ei säväytä. Lohta on 11%, mutta kovin vähän sitä näkö-, maku-, ja tuntoaistien perusteella vaikutti olevan.

Ainoat lisäaineet ovat valmistuksessa käytetyn sulatejuuston sulatesuolat. Ei edes mitään muunnettuja aineita.




lauantai 5. heinäkuuta 2025

Mac & cheese #306



Mac & cheese

Herkkuindeksi 3 %

2.7.2025

Valmistaja / viimeinen käyttöpäivä / valmistuserä
HHFoods Oy / 30.6.2025 / -

Paino, hinta, kilohinta
280 g, 3,19 €, 11,39 €/kg

Ulkonäkö
1 p
Eipä ole häävi. Makaroneja lilluu soosissa.

Maku
1 p
Uuhhh.

Rakenne
2 p
Makaronit tunnisttaa makaroneiksi, soosi on aikamoista litkua.

Pisteet yhteensä
4 p
Tämä on se eines, jota televisio-ohjelmassa Hengenvaarallisesti lihavat syövät alkupalaksi ennen viittä perhepistaa ja ämpärillistä kananugetteja "giv mii mäkn ziis pliis".  Miten tämä voi olla Amerikassa niin suosittua? Aivan järkyttävä tuote kaikilla mittareilla mitattuna. Kannattaa ennemmin syödä makaronilaatikkoa, jota ei ole paistettu.

Huom. paistoin tämän uunissa kuten ohjeessa neuvottiin.

Suomeksi tämä on juustomakaronia. Miksi pakkauksen päälle ei ole kirjoitettu sitä?